tiistai 16. maaliskuuta 2010

Työpajaveteraani...

Olin ensimmäisen kerran työpajalla 2003, puutyöpajalla. Pajan ohjaaja oli mukava joka edesauttoi viihtymistä. Ryhmähenki oli hyvä. Puoli vuotta kului nopeasti ja sain sitten jatkopestin atk-pajalle. Sain huomata, että pajatyöhön kuuluu paljon muutakin kuin työntekoa- kursseja, virkistysretkiä etc.

Sitten menikin useita vuosia kun sain seuraavan pestin pajalle, taas ensin puupajalle kesällä 2008. Ohjaajat vaihtuivat välillä. Huomasin, miten tärkeätä on, että ohjaajan kanssa sujuu yhteistyö.

Olin välillä työttömänä ja keväällä 2010 pääsin taas atk-pajalle. Tietokone on tullut tutuksi, kotonakin puuhastelen koneen parissa. Olen tehnyt kotisivuja ja kirjoittanut kirjaa ym. tekstejä.

Pajajakso on vaikuttanut elämääni niin, että päivittäin on lähdettävä kotoa liikkeelle ja tietenkin tulee sosiaalisia kanssakäymisiä. Talouttakin pajajakso parantaa hiukan.

Toisinaan tosin harvoin olen kysellyt vapailta markkinoilta työpaikkaa, mutta eihän nykyisillä vaatimuksilla töitä saa kun pitäisi olla korkeasti koulutettu ja työkokemusta jota ei saa jos ei ole sitä ensimmäistäkään työpaikkaa.

terveisin nim. Doc Doom Stone

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti