Tiistaina kokoontui Muoniossa Harrinivassa heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevien ihmisten kanssa työskenteleviä ammattilaisia, sosiaalityöntekijöitä ja työvoimahallinnon virkalijoita. Mukana oli myös Oma valinta- kumppanuus hanke, Lappia, Ruralpolis ja Tunturi-Lapin kehitys ry.
Asiantuntijapuheenvuoroja käyttivät sosiologian professori Asko Suikkanen ja ELY-keskuksen Suunto-projektin Riitta Harmanen.
Keskeisiä pointteja päivässä olivat mielestäni kysymykset työ- ja toimintakykykä ja työllistymistä tukevien palveluiden oikea-aikaisuudesta ja sisällöistä. Harmanen esitteli Suunto-projektin mallia työmarkkinoille kuntoutumisen vaiheista.
Suikkasen selvitys välityömarkkinoista valottaa mm. sitä, miten suomalainen työmarkkinamalli ja sosiaaliturvajärjestelmä on rakennettu sille ajatukselle, että opiskellaan ja mennään töihin ja sitten eläkkeelle. Todellisuus on kuitenkin huomattavasti moninaisempi ja yhä enemmän siirtymiä esimerkiksi opiskelusta työhön ja takaisin, tai työnantajalta toiselle, tai työntekijästä työnhakijaksi ja siitä esimerkiksi opiskelemaan...tai vaikkapa eläkkeeltä takaisin työhön.
Tarvitaan seudun yhteistä tahtotilaa ja suuntaa, sekä koordinaatiota ja yhteistyötä palveluiden järjestämisessä ja tuottamisessa, jotta yhdessä saamme käännettyä mahdollisimman hyvälle tolalle tukea tarvitsevien tunturi-lappilaisten mahdollisuudet elämänhallintaan ja työhön - ja toisaalta tekemättömälle työlle tekijät... ja sillä keinon elinvoimaa koko seudulle.
Muonion Pönkälle kuuluu kiitos seminaarin järjestelyistä ja koolle kutsumisesta.
Lue Luoteis-Lapista lisää.
torstai 25. helmikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti